Skip to main content
Uutiset

Millennium-tunnustuksen saanut M-Files Oy ideoi systemaattisesti

3.11.2015

Sisällysluettelo
    Berggren

    Olemme kansainvälinen täyden palvelun IPR- ja lakitoimisto. Suojaamme, kaupallistamme ja puolustamme asiakkaidemme immateriaalioikeuksia, minkä lisäksi tuemme asiakkaitamme kattavasti heidän jokapäiväisissä lakiasioissaan; sopimuksista tietosuojaan, markkinointioikeuteen, julkisiin hankintoihin ja oikeudenkäynteihin.

    Asiakkaamme M-Files Oy:n menestys tiedonhallintaratkaisuiden kehittäjänä jatkuu. Yritys on palkittu Tekniikan Akatemian Millennium-kunnianosoituksella. M-Files Oy:n menestysresepti alkaa loistavasta ideasta. Idean mukana on tuote tai palvelu, josta ihmiset ovat valmiit maksamaan, joka tarjoaa uutta, ratkaisee ongelman, on parempi kuin muilla – ja tuo asiakkaille lisäarvoa (Aamulehti 22.10.).

    Kuulostaa patentoinnin arvoiselta tuotekehitykseltä.

    Patentoinut M-Files Oy onkin ahkerasti vuonna 2002 alkaneen tuotekehitystyönsä varrella. Tampereen Hervannassa toimiva teknologiatalo on naapurinsa Tampereen Patenttitoimiston avulla rakentanut keksinnöistään hyvin hoidetun patentti- ja tavaramerkkisalkun, jossa on USA:han myönnettyjä patentteja peräti seitsemän sekä yksi EP-patentti. Brändinhallinnan kannalta tärkeimmät merkit yritys on suojannut tavaramerkeillä.

    Ydinideana se, mitä tallennetaan – ei niinkään minne

    M-Files Oy:n patentointi kohdistuu pääasiassa sen kehittämään metatietoihin pohjautuvaan teknologiaan. Yrityksen tiedonhallintasovelluksissa tiedon säilömisen, järjestelemisen ja etsimisen perusteena on tietosisältö eli se, Mitä tallennetaan, ei tiedon sijainti eli perinteinen Minne tallennetaan -ajattelu.

    Jo 5 000 yritystä on ottanut käyttöön M-Files® -dokumenttien-, laadun-, tiedon- tai asiakkuuksienhallintasovelluksen, eikä kysynnälle näy rajoja. Tuotteiden päämarkkina on USA, mutta Euroopan tilauskanta kasvaa vauhdilla.

    miika-ma-cc-88kitalo-antti-nivala-keski-850x632

    - Olemme edelläkävijä metatietopohjaisessa tiedonhallinnassa, joten meidän täytyy ratkaista moni aiemmin kansiopohjaisesti hoidettu asia uudelleen metatietomaailmaan soveltuvalla tavalla. Kilpailijamme kohtaavat samat haasteet muutamia vuosia meidän jälkeemme. Silloin patenttisalkkumme voi osoittautua hyvinkin arvokkaaksi, M-Files Oy:n perustaja ja teknologiajohtaja Antti Nivala (kuvassa vasemmalla, oikealla toimitusjohtaja Miika Mäkitalo) toteaa.

    Kansainvälisesti noteerattua kasvua

    M-Files Oy:lle 22.10. myönnetty Millennium-kunnianosoitus on arvostettu tunnustus teknologiatalolle. Se jaetaan vuorovuosina Millennium-teknologiapalkinnon kanssa, ja saajan valitsee Tekniikan Akatemia.

    M-Files Oy on päässyt huikeiden kasvulukujensa ansiosta myös kansainvälisten teknologiayritysten kasvua tai merkittävyyttä mittaavien Forresterin, Deloitten, FastTechin ja Gartnerin listoille. Yrityksen liikevaihto on noussut 40-50 % joka vuosi. Henkilöstömäärä on kasvanut yli kolminkertaiseksi kolmessa vuodessa, ollen nyt 300.

    m-files-logo-black-high-resolution-350x107

    - Visiomme on muuttaa tapa, jolla maailma hallitsee tietoa. Se on kova mutta inspiroiva tavoite, ja saamamme tunnustukset kertovat, että olemme oikealla tiellä, Nivala kertoo.

    IPR-omaisuutta rakennetaan ja hoidetaan huolella

    Entä innovatiivisuus ja uudet ideat – miten M-Files Oy pitää huolen niiden ehtymättömyydestä ja kilpailukyvystä?

    Antti Nivalan mukaan yritys on täynnä ainutlaatuisen lahjakkaita yksilöitä, jotka yltävät melko pienellä porukalla valtaviin suorituksiin.
    M-Files Oy:n IPR-kumppanina Tampereen Patenttitoimisto on auttanut innostunutta työyhteisöä tunnistamaan ja jäsentämään uusia ideoita.

    -Vetämämme Keksintömetsästys® -tilaisuus on perinteistä ajattelua rohkeampi ideariihi, jossa asiamiehemme johdattavat ongelmanratkaisua myös ”sivupoluille”. Joskus sieltäkin löytyy todella kiinnostavaa ideapotentiaalia, eurooppapatenttiasiamies Marjut Lattu-Hietamies kertoo.

    Lattu-Hietamies yhdessä eurooppapatenttiasiamies Kim Simeliuksen kanssa on tehnyt M-Files Oy:n kanssa monipuolista IPR-yhteistyötä jo vuosia. Onnistumisia on saavutettu muun muassa patenttipeikon nostamassa loukkauscasessa, jonka M-Files Oy sai vietyä haluamaansa päätökseen (BERGGREN-LEHTI 1/2012).

    Berggreniä ja M-Files Oy:tä yhdistää IPR-kumppanuuden ohella myös edistyksellisten sähköisten työympäristöjen ja työtapojen kehittäminen. Berggren-konsernilla on M-Files Oy:n tavoin omaa sovelluskehitystä: sähköinen IPR-johtamisen työkalu Greip®, joka on M-Files Oy:llä käytössä IPR-salkkunsa hallinnoinnissa. Berggren taas on jo pitkään käyttänyt M-Files® -sisällönhallintaratkaisuja, muun muassa DMS:ää ja CRM:ää.

    - Työskentely Tampereen Patenttitoimiston kanssa on ollut sujuvaa ja tehokasta, joten olemme voineet keskittää oman aikamme varsinaiseen tuotekehitystyöhön, Antti Nivala toteaa.

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.