Berggren | Uutiset

Greip® esittelee älykkään ja vuorovaikutteisen Työtilan

Kirjoittanut Berggren | 20.2.2015

Greip® -tuotekehitys on löytänyt uuden polun. Palvelun tuorein parannus, työskentelyulottuvuus nimeltä Greip® Työtila, tehostaa IPR-työtä tuomalla siihen mukaan myös älyn ja edistyneet kommunikointitoiminnot. Keksinnölle on haettu patenttia.-Työtila on merkittävä lisä palveluun. Sen avulla voi kehittää IPR-tiimin koko työkulttuuria vuorovaikutteisemmaksi, tuotekehityksestä vastaava liiketoimintajohtaja Heikki Kinnunen sanoo.

Monipuolisimmatkin IPR-työkalut ovat tietojärjestelmiä, joissa käyttäjä voi liiketoimintalähtöisesti hallita, välittää ja analysoida tietoa. Näihin tarkoituksiin Greip® -palvelu on täysin räätälöitävänä, personoitavana ja raportointiominaisuuksiltaan monipuolisena ollut kilpailukykyinen ratkaisu jo pitkään.

Arvokkain IPR-tieto syntyy käyttäjien vuorovaikutuksessa

Nyt lanseerattava Greip® Työtila on kasvanut ulos IPR-työkalun käsitteestä.

-Se on ennemminkin älykäs IPR-työympäristö. Sen mahdollisuuksien hyödyntäminen voi rikastaa koko IPR-tiimin työkulttuuria, tuotekehitystiimiä vetävä Heikki Kinnunen kertoo.

- Olemme jo pitkään tienneet, että arvokkain IPR-tieto syntyy eri osapuolten välisessä vuorovaikutuksessa. Greip® Työtilassa päästään siihen kiinni ja saadaan jäsenneltyä sitä tiedoksi muun tiedon joukkoon.

Sähköpostiyhteydenpito turvallisesti työympäristön sisällä

Greip® Työtilassa käyttäjän tekemistä valinnoista ja suorittamista toiminnallisuuksista jää automaattisesti ”tietojälkiä”. Tietoa voidaan myöhemmin käyttää hyödyksi etsittäessä, jäsenneltäessä tai hahmotettaessa tietyn tietokokonaisuuden avainkohtia.

-”Tietojälkien” tallentumista voi myös itse ohjata. Halutessaan tietyn tiedon siirtyvän automaattisesti muihin tietokokonaisuuksiin, jossa sama tieto on relevanttia, käyttäjä voi ohjata sen niihin helposti, Kinnunen kertoo.

Työtilassa sähköpostiyhteydenpito tapahtuu tietoturvallisesti työympäristön sisällä.

-Sähköpostien sisältämä olennainen tieto saadaan Työtilan hakutoiminnoilla löydettyä ja merkittyä tärkeäksi.

Käytössä vain mielikuvitus on rajana

Älykkyys ja kommunikointitoiminnallisuudet tuovat helpotusta esimerkiksi patentti-insinöörille. Patenttien avoimia määräpäiviä tai tehtäviä saattaa olla useita kymmeniä. Tietoa havainnollistetaan selkein toiminnoin:

-Esimerkiksi ns. työlistaus toimii ”liikennevaloperiaatteella”. Se havainnollistaa hetkessä käyttäjään liittyvien

IPR-projektien deadlinet tai sen, ”kenellä on pallo”. Niitä, joissa palaa vihreä valo, on käyttäjän vuoro edistää, kertoo sovellusasiantuntija Katriina Ropponen.

- Käytössä vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi patenttihakemusta voidaan yhdessä työstää Työtilassa niin, että keksijät ja patentti-insinööri pääsevät kommentoimaan asiamiehen laatimaa hakemusluonnosta vaiheittain.

Välipäätösten käsittelyyn tämä tuo sujuvuutta myöskin, palvelupäällikkö Jatta Rantala pohtii.

-Greip® Työtilaan uusi IPR-henkilö pääsee lennossa mukaan. Työympäristö luo prosesseille jatkumoa vaikka ympärillä muutoksia tapahtuisikin.

Koulutuksista vastaava Greip® -asiantuntija Sanna Paaso tulee järjestämään Työtilasta muun muassa webinaareja asiakkaille ja uusille käyttäjille. Webinaareihin voi rekisteröityä osoitteessa greip@berggren.fi

Greip® Työtila otetaan käyttöön 15.3.2015. Käyttäjäasiakkaita on tiedotettu tulevista muutoksista tarkemmin.

LISÄTIETOA:
Palvelupäällikkö Jatta Rantala, Berggren Oy Ab, 040 187 8485
Liiketoimintajohtaja Heikki Kinnunen, Berggren Oy Ab, 040 501 0124