Berggren | Uutiset

KHO: Tavaramerkkien SÄVYLÄ ja PÖRKKI rekisteröimiseksi ei ollut sukunimiestettä

Kirjoittanut Berggren | 16.6.2015

Korkein hallinto-oikeus hyväksyi 29.5.2015 antamissaan päätöksissä tavaramerkit SÄVYLÄ (kuviomerkki) ja PÖRKKI rekisteröitäväksi siitä huolimatta, että haetut tavaramerkit ovat Suomessa käytössä olevia sukunimiä. Marimekko Oyj haki tavaramerkkiä PÖRKKI rekisteröitäväksi muun muassa aterimille ja keittiövälineille. Väritukku Oy puolestaan haki värillistä kuviota, joka sisälsi sanan Sävylä, rekisteröitäväksi muun muassa ulkomaaleille ja lakoille. Molemmissa asioissa oli kyse siitä, oliko tavaramerkin rekisteröinnille olemassa tavaramerkkilain 14 § 1 momentin 4 kohdan mukainen sukunimieste, sillä haetut tavaramerkit ovat Suomessa käytössä olevia sukunimiä. Tavaramerkkiä ei voida rekisteröidä, jos se on omiaan antamaan käsityksen siitä, että kysymys on toisen nimestä.

Patentti- ja rekisterihallitus sekä markkinaoikeus sovelsivat asiassa nimiestettä ja hylkäsivät kyseisten tavaramerkkien rekisteröinnin. Korkein hallinto-oikeus kumosi PRH:n ja markkinaoikeuden päätökset. Korkein hallinto-oikeus totesi, että jos sukunimi on riittävän harvinainen, tavaramerkin kohderyhmä ei käsitä merkin muodostamaa tai siihen sisältyvää sanaa sukunimeksi eikä nimiestettä näin ollen sovelleta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi Pörkin olevan sukunimenä niin harvinainen, että on epätodennäköistä, että kuluttajien keskuudessa tavaramerkistä PÖRKKI syntyisi käsitys toisen nimestä. Sävylän osalta korkein hallinto-oikeus katsoi, että Sävylä mielletään todennäköisemmin ulkomaalien sävyihin viittaavaksi ilmaisuksi osana tavaramerkkiä kuin toisen nimeksi. Näin ollen korkein hallinto-oikeus palautti molemmat asiat Patentti- ja rekisterihallitukseen tavaramerkkien rekisteröintiä varten.

(Lähteet: Korkeimman hallinto-oikeuden päätökset dr.nrot. 2095/2/14 ja 2094/2/14)