Skip to main content
Blogi

Älä pidä patenttia vakan alla

20.1.2022

Sisällysluettelo
    Jarno Mikkonen

    Herkästi innostuvana ja ehdottomasti kaikkea kokeilevana virtuaalistudiot, jeesusteipit ja purkkaviritykset ovat tulleet minulle tutuiksi niin työelämässä kuin reservissä. Berggrenillä asiantuntijana saan olla joka päivä oman elämäni macgyverinä keksintöjen karkkikaupassa. On mahtavaa työkseen auttaa luovia, rohkeita ihmisiä ja tukea teknisesti tavoitteellisia toimijoita.

    Joskus keksinnön idea vain tipahtaa etuaivokuorelle kuin kissalle illallinen. Tosielämässä keksiminen ja ennen kaikkea keksinnön toiminnallisuuden ja edullisen ratkaisun miettiminen ja sanoittaminen vaatii lisäksi kovaa työtä. Yrityksissä ja yhteisöissä kannatta siksi laatia pelisääntöjä, jotta innovaatiot eivät väljähdy tiskille. Marjut on koonnut hyvän vinkkilistan, jossa on ajatuksia innovaatioiden kuplittamiseksi. Kovin monesti idea kuitenkin jämähtää jahkailun asteelle ja Sisu askin takakanteen piirretyt kuvat pistetään vakan alle tai pöytälaatikkoon. Epäilys kalvaa. Joku on kuitenkin jo keksinyt hyrysyssyn apuhilavitkuttimen. Hirveä byrokratia. Kuinka ja minne se hakemus laaditaan? Ja ennen kaikkea, paljonko se maksaa? Antaa olla. Liikaa vaivaa. Pitäisi vielä korona-aikana ainakin tarttua puhelimeen, tai pahimmallaan laittaa maski nenälle ja ihan oikeasti tavata joku.

    Patentin kipinä

    Jos nyt kuitenkin sen verran kovasti polttelee, että avasit taas sen vakan kannen, niin huomioi ainakin seuraavia juttuja.

    Vaikka patentti ei välttämättä tarkoita lapiokaupalla liiroja tai dollareita, niin kyseessä on taloustyökalu. Idean kehittämiseen ja patentoimiseen sitoutuu aikaa ja rahaa, mutta lopputuloksena myös syntyy käytettävää omaisuutta. Patentin haltija voi kieltää muilta patentoidun keksinnön ammattimaisen hyväksikäytön, siis valmistuksen, myynnin, käytön ja/tai maahantuonnin. Patentoinnissa keksijä tai keksinnön haltija siis julkistaa muille keksintönsä ja saa vaihtokauppana 20 vuoden yksinoikeuden keksinnön taloudelliseen hyödyntämiseen.

    Idean tai innovaation patentoimista kannattaa harkita siinä vaiheessa, kun idean luiden ympärille on alkanut kertyä vähän lihaa, toteuttamisen käsinkosketeltavaa toimivuutta. Toisin sanoen, patenttihakemuksessa olisi hyvä olla kuvattuna ainakin yksi idean toteuttamismuoto tai -tapa. Anssi on tästä kirjoittanut koko blogillisen.

    Kynttilä tai valoshow

    Markku pohtii patentoinnin kustannusten syntyä sivuillamme. Alussa tehdyt laatimista koskevat ratkaisut merkitsevät paljon, koska ne määrittelevät keksinnön suojapiirin laajuuden myös myöhemmissä samaa keksintöä koskevissa hakemuksissa. Laatimisen kustannukset on hyvä tiedostaa jo alkuvaiheessa ja miettiä esimerkiksi oletettua patenttivaatimusten määrää hakemuksessa. Myös tekniikan ala vaikuttaa tyypillisesti kustannuksiin. Kemian alan keksinnöt sekä monimutkaiset järjestelmät tai systeemit, jotka yhdistelevät ohjelmointia, kuten tekoälyä, uusiin materiaaleihin tai uuteen teknologiaan usein vaativat enemmän aikaa ja rahaa kuin pienet tekniset parannukset olemassa oleviin ratkaisuihin.

    Bengtskär vai ehkä Faroksen majakka

    Patenttia haettaessa kannattaa myös miettiä jo maantieteellistä suojausta. Suomen virastoon voi tehdä suomalaisen, eurooppalaisen tai kansainvälisen PCT hakemuksen. Eurooppapatentin tai PCT hakemuksen voi tehdä myös Euroopan patenttivirastolle. Hakukäytännöissä on pieniä eroja ja hinnoissa hieman enemmän. Maantieteellinen mietintä ei onneksi ole ajallisesti niin ehdoton, koska vaikka patentit ovat kansallisia tai alueellisia, Pariisin yleissopimuksen mukaisesti ensimmäisen hakemuksen tekemisestä voi 12 kk määräaikana pyytää etuoikeutta toisessa yleissopimuksen jäsenmaassa.

    Yllä olevia teemoja ja niiden vaikutusta patenttihakemuksen hintaan voit vaivattomasti kokeilla eBerggren palvelumme laskurilla. Sähköisillä eBerggren palveluilla mahdollistamme sinulle ajasta ja paikasta riippumattomat IPR palvelumme ja helpotamme asiointia sekä polun alussa että matkan varrella. Tutustu myös perinteisiin palveluihimme Berggren Patents -sivuillamme ja ota yhteyttä!

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.