Musiikkiyhtyeiden eli bändien nimistä syntyy helposti riitaa. Etenkin uutta bändiä perustettaessa yhtyeen jäsenet eivät välttämättä kiinnitä huomiota nimen taloudelliseen merkitykseen. Usein oppi tulee vasta kantapään kautta ja onkin tavallista, että etenkin kansainvälisesti tunnettujen bändien nimioikeuksista on huolehdittu myös oikeudellisesti.
Tyypillisesti riitaa nimestä syntyy, kun yhtyeen kokoonpano muuttuu jollain tavalla. Silloin jäsenten välille voi syntyä epäselvyyttä siitä, kenellä on oikeus nimeen ja säilyykö oikeus myös niillä henkilöillä, jotka eivät enää ole bändin jäseniä.
Bändin eri jäsenillä on myös voinut olla erilainen rooli nimen ”keksimisessä” ja käyttämisessä. Esimerkiksi yksi bändin jäsenistä on voinut ”keksiä” nimen, jota kaikki yhtyeen jäsenet kuitenkin käyttävät yhdessä. Tyypillisesti bändeillä on myös selkeä ”johtaja” tai muutama henkilö, jotka ovat keskeisessä asemassa esimerkiksi laulujen kirjoittamisessa.
Esittelen seuraavassa useita bändien nimistä syntyneitä riitoja Suomessa ja kansainvälisesti. Tapaukset osoittavat, että käytännössä voi olla hyvin epäselvää kuka nimen omistaa.
Yleistä oikeuksista bändinimiin
Kuten alla olevista esimerkkitapauksista ilmenee, useimmiten riidoissa on ollut kyse oikeudesta tavaramerkkiin eli ”brändinimeen”.
Monien riitojen taustalla on se, ettei oikeuksia ole suojattu immateriaalioikeudella kuten tavaramerkillä ja tässä tilanteessa vedotaan esimerkiksi rekisteröimättömän nimen käytön kautta saatuihin oikeuksiin.
Oikeus tavaramerkkiin saadaan tyypillisesti joko rekisteröimällä tai käyttämällä tavaramerkkiä.
Suomessa on viitattu myös tekijänoikeussuojaan ja toiminimioikeuksiin. Nimioikeuksia ja muita bändin asioita koskevilla sopimuksilla on luonnollisesti myös tärkeä merkitys.
Bändin nimeä koskevat riidat Suomessa
Sunrise Avenue
Sunrise Avenue -yhtyeettä koskeva tapaus on valaiseva esimerkki nimiriidasta. Bändistä erotettu kitaristi vaati kantajana Helsingin käräjäoikeudessa vahingonkorvausta, koska hän katsoi edelleen olleen oikeutettu osuuteen yhtyeen nimeen ja tavaramerkkiin. Tuomioistuimen mukaan yhtyeen laulajalla Samu Haberilla oli ollut ratkaiseva asema yhtyeen toiminnassa, ja muusikot olivat bändistä erotessaan luovuttaneet oikeudet Haberille tai alan käytännön mukaisesti katsoneet, ettei heille kuulu oikeuksia yhtyeen nimeen.
Erityisesti käräjäoikeus antoi painoarvoa Haberin ja toisen henkilön aiemmin perustamalle Sunrise -nimiselle kokoonpanolle ja katsoi, että nimi oli ”vakiintunut ensin taiteilijanimenä” eikä tavaran tunnusmerkkinä. Oikeus katsoi nimen ”tekijänoikeuden vakiintuneen” perustajajäsenille, joten mahdollisen saman tavaramerkin tai toiminimen vakiintuminen ei ole voinut tapahtua kantajalle.
Lisäksi käräjäoikeus korosti perusteluissaan sitä, että oikeudet Sunrise Avenue -nimen käyttöön on luovutettu laajalti levy-yhtiöille. Sopimuskäytäntö, jota yhtyeen jäsenet sekä osaltaan myös kantaja olivat noudattaneet suhteessa ulkopuolisiin tahoihin, tuki käräjäoikeuden mukaan sitä, että oikeudet eivät kuuluneet yhteisesti yhtyeen jäsenille.
Käräjäoikeuden johtopäätös oli, että yhtyeen jäsenten toiminnan ja alalla noudatettavan käytännön perusteella kantajalle ei ollut syntynyt oikeutta nimeen. Riita lopulta sovittiin myöhemmin.
Tapauksen pohjalta ei kuitenkaan voitane tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä lainsäädäntö voisi mahdollistaa myös hyvin erityyppisen ratkaisun etenkin, jos olosuhteet ovat erilaiset.
Hurriganes
Toisena esimerkkinä on Hurriganes -yhtyeen nimeä koskeva riita, jossa Henry ”Remu” Aaltonen haki tavaramerkkiä Hurriganes -merkille luokissa 25 (mm. vaatteet) sekä luokassa 41 (mm. kulttuuritoiminta). Merkin rekisteröintiä vastaan tehtiin väite ja asiaa käsiteltiin Patentti- ja rekisterihallituksessa (”PRH”).
Muun muassa yhtyeen edesmenneiden jäsenten perilliset vetosivat siihen, että merkki on vakiintunut heille, koska he olivat jo usean vuoden ajan käyttäneet nimeä elinkeinotoiminnassa. PRH kuitenkin hylkäsi väitteen katsoen, etteivät väitteentekijät olleet vakiinnuttaneet tavaramerkkiä. PRH:n mukaan se, että yhtye on ollut tunnettu Suomessa 1970 -luvulta lähtien ei sinällään merkitse, että kyse olisi tavaramerkistä, jota olisi käytetty myytäväksi tarjottavien tavaroiden ja palveluiden erottamiseksi toisten tavaroista ja palveluista ”.
Tämänkään tapauksen perusteella ei voitane tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Molemmat tapaukset kuitenkin osoittavat, että ilman selkeitä oikeudellisia järjestelyitä nimioikeuksien arviointi voi aiheuttaa vaikeita rajanvetotilanteita.
Mestarit Areenalla*
Aivan hiljattain mediassa on uutisoitu Mestarit Areenalla -nimen käyttöoikeudesta. Warner Music Finland (”WMF”) julkisti vuonna 2022 uuden Mestarit Areenalla -kiertueen. Alkuperäiseen vuonna 1999 Suomea kiertäneeseen Mestarit Areenalla -kokonpanoon kuuluivat legendaariset muusikot Hector, Pepe Willberg, Kirka ja Pave Maijanen. Uuteen kokoonpanoon kuuluvat Kaija Koo, Vesala, Ellinoora ja Jenni Vartiainen. Alkuperäisistä jäsenistä Hector on toivonut nimen vaihtoa kertoen, ettei nimeä mielletty tavaramerkiksi, vaan yhtyeen nimeksi.
Kun alkuperäiset jäsenet tai nimen ”keksinyt” Lasse Norres eivät kuitenkaan ole suojanneet bändinimeä immateriaalioikeudella, heillä ei ole kontrollioikeutta nimen käyttöön esimerkiksi tavaramerkkirekisteröinnin kautta.
WMF:n toimitusjohtajan mukaan yhtiö teki kaupan Mestarit Areenalla -nimestä vuonna 2020 Feelmore Oy:n kanssa. Nimi onkin nyt rekisteröity WMF:n aputoiminimenä. Tapaus osoittaa, että kontrollioikeuden saavuttaminen bändinimeen edellyttää sen juridista suojaamista, muuten se voi päätyä kokonaan toisen kokoonpanon nimeksi.
Suomalaisista yhtyeistä esimerkiksi Yö, Dingo ja Eppu Normaali ovat bändinimiä, joita on suojattu tavaramerkki- tai toiminimirekisteröinnillä.
* Tämän blogin julkaisun jälkeen nimikiista sovittiin ja uudeksi nimeksi ilmoitettiin Mestarit – Kaija Koo, Vesala, Ellinoora & Jenni Vartiainen.
Deep Purple -tapaukset
Kansainvälisesti riidat bändinimistä ovat olleet melko tavallisia ja selkeä lähtökohta on, että kyse on rekisteröidyn tai rekisteröimättömän tavaramerkin suojasta sekä nimioikeuksiin liittyvien sopimusten tulkinnasta.
EU:n yleisessä tuomioistuimessa sekä Suomen markkinaoikeudessa on käsitelty DEEP PURPLE -yhtyeen nimeä koskevia tavaramerkkiväitteitä (tapaus T‑344/16 ja MAO:H21/2022).
EU:n yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn tapauksen taustalla on bändin entisen jäsenen kitaristilegenda Richie Blackmoren jättämä rekisteröintihakemus DEEP PURPLE -nimelle luokissa 9,25 ja 41 (mm. musiikkitallenteita, vaatteita, viihdepalveluja). Kun bändin johtohahmo Blackmore 1990-luvun alussa lähti yhtyeestä, muut jäsenet jatkoivat nimen käyttöä kiertueilla ja äänitteissä.
Toinen bändin jäsen eli rumpali Ian Paice teki väitteen Blackmoren tavaramerkkihakemusta vastaan viitaten Englannin ”passing off” -oikeuskäytäntöön, jonka perusteella on mahdollista vedota muun muassa rekisteröimättömien tavaramerkkioikeuksien suojaan. Paicen mukaan hänellä oli oikeus nimeen, koska oli ollut osallinen sen käyttöön vuodesta 1968 saakka.
EU:n yleisen tuomioistuimen mukaan Paice oli oikeutettu estämään Blackmoren rekisteröinnin useille tuote- ja palvelukategorioille kuten musiikkitallenteille, vaatteille, viihdepalveluille ja musiikkiesityksille.
Tulkinnassa keskeiseksi muodostui se, mitä tavaroita ja palveluja bändi oli aiemmin tarjonnut markkinoinnissaan ja millaiset tuotteet yleisesti yhdistetään bändeihin.
Todisteet, esimerkiksi lehtiartikkelit sekä konsertit riittivät osoittamaan DEEP PURPLE nimen goodwill -arvon ja sen, että Deep Purple -nimellä varustettujen tuotteiden myynti voisi aiheuttaa sekaannusta kuluttajien keskuudessa. Blackmoren sallittiin rekisteröidä DEEP PURPLE vain joillekin tuotteille tavaraluokassa 9.
Markkinaoikeuden ratkaisussa oli puolestaan kyse Paicen ja kahden muun bändin jäsenen tavaramerkkiasian käsittelystä Suomessa.
PRH oli osittain kieltäytynyt merkin DEEP PURPLE rekisteröinnistä näille yhtyeen jäsenille Suomessa tavaraluokassa 9 viitaten Blackmoren oikeuksiin tässä luokassa. Asia koski muun muassa CD -levyjä ja kasetteja. Tästä päätöksestä valitettiin markkinaoikeuteen.
Markkinaoikeus kumosi osittain PRH:n päätöksen ratkaisten, että Blackmoren rekisteröinnistä huolimatta DEEP PURPLE tuli voida rekisteröidä tavaroille ”audio cassettes; video cassettes”. CD -levyille rekisteröintiä ei kuitenkaan Suomessa hyväksytty.
Tällä hetkellä Paice, Gillan ja Glover omistavat kuitenkin EU-tavaramerkin nro 013396429, joka pitää sisällään hyvin keskeisiä musiikkiliiketoiminnan kategorioita mukaan lukien CD -levyt, joille rekisteröintiä ei Suomessa hyväksytty.
Olennaista on se, kenellä juridiset oikeudet ovat. Vaikka Blackmore oli aikanaan DEEP PURPLE -yhtyeen todella merkittävä hahmo, näiden ratkaisujen valossa bändin toimintaa jatkaneet jäsenet omistavat keskeisiä oikeuksia nimeen DEEP PURPLE.
EU-tason tuomiossa asiaa näytetään arvioitavan myös jossain eri tavalla kuin yllä mainituissa Hurriganes ja Sunrise Avenue ratkaisuissa, koska kiistaton lähtökohta on se, että bändin nimi liittyy oikeuteen tavaramerkkiin.
Bändin nimeä koskevat riidat Yhdysvalloissa
Van Halen ym.
Tunnettuja bändin nimeen liittyviä tavaramerkkiriitoja on ollut Yhdysvalloissa paljon ja esimerkiksi Van Halen, The Beach Boys, Lynyrd Skynyrd, Molly Hatchet ja Black Sabbath -yhtyeiden nimiin on liittynyt riitoja tai neuvotteluja nimen käyttöoikeudesta. Usein kyse on siitä, että joko entisen bändin jäsenen tai muuten bändin lähipiiriin kuuluvan henkilö aikoo rekisteröidä tavaramerkin tai alkaa käyttää nimeä. Yleistä tapauksille myös on, että osapuolet pääsevät asiassa lopulta sovintoon. Esimerkiksi Van Halenia koskevassa tapauksessa riidanalaista merkkiä muutettiin yksityiskohtaisemmaksi ja lisättiin palveluita koskevia muutoksia.
Toto
Riidalla voi myös olla merkittäviä seurauksia bändin toiminnalle. Toto -bändin nimeä koskeva riita on yksi esimerkki tästä. Tapauksessa bändin edesmenneen rumpalin Jeff Porcaron leski vaati vuonna 2018 korvauksia oikeudesta Toto -nimeen. Lopulta riita maksoi bändille suuren rahasumman ja bändin kokoonpanokin muuttui merkittävästi. Bändistä aikanaan lähtenyt Steve Porcaro oli sopimuksella luopunut oikeuksistaan bändinimeen 1980 -luvulla, mutta kun Jeff Porcaro kuoli yllättäin 1990-luvun alussa, oikeudet siirtyivät perillisille.
Cheap Trick
Monesti bändin nimen käyttö on vain yksi riidan kohteena olevista asioista. Tästä esimerkkinä on Cheap Trick -bändiä koskeva riita. Siinä bändin rumpali haastoi bändin oikeuteen vuonna 2013 muun muassa sopimusrikkomuksesta ja tavaramerkin loukkauksesta. Riidan taustalla oli tilanne, jossa rumpali Bun E. Carlos oli hieman aiemmin erotettu bändistä eikä hän saanut osallistua sen toimintaan. Yhtyeen levytettyä uutta musiikkia toisen rumpalin kanssa, Carlos vei asian oikeuteen ja asia sovittiin lopulta niin, että hän on bändin jäsen, mutta ei soita kiertueilla tai studiossa. Tapaus osoittaa, että bändin nimen tavaramerkillä voi olla taloudellinen arvo, joka ei riipu siitä, soittaako jäsen yhtyeessä.
CCR
Toimintansa 1970 -luvun alussa lopettaneen Creedence Clearwater Revival bändin jäsenien välillä on myöhemmin ollut monia riitoja. Yhtyeen johtohahmo John Fogerty pyrki oikeustoimin kieltämään muita jäseniä käyttämästä Creedence Clearwater Revisited -nimeä. Lopulta riita, jossa osapuolet vuoroin voittivat ja hävisivät oikeudessa, päättyi sopimukseen. Riita leimahti kuitenkin myöhemmin uudelleen, kun muut bändin jäsenet väittivät Fogertyn käyttävän sopimuksen vastaisesti Creedence Clearwater Revival -nimeä esittäessään bändin vanhoja kappaleita ja Fogerty puolestaan haastoi entiset jäsenet uudestaan oikeuteen. Tapaus osoittaa, että riitojen ehkäisemiseksi sopimuksissa tulisi riittävästi määritellä miten nimeä saa tai ei saa käyttää.
Lady A
Paljon julkisuutta saanut tavaramerkkiriita Yhdysvalloissa syntyi, kun yhtye nimeltä Lady Antebellum päätti vaihtaa nimensä Lady A:ksi. Ilmoituksen jälkeen blues laulaja Anita White kritisoi nimenmuutosta, sillä hän oli jo nauhoittanut musiikkia ja esiintynyt nimellä Lady A vuosikymmeniä. Lady Antebellum oli käyttänyt myös Lady A nimeä ainakin kymmenen vuotta ja rekisteröinyt sen tavaramerkiksi musiikkitallenteille ja viihdepalveluille, mutta Anita White väitti käyttäneensä merkkiä ensiksi.
Tapauksessa keskeiseksi muodostui se, missä osavaltioissa Anita White voisi osoittaa käyttäneensä merkkiä ennen bändiä. Riita kuitenkin sovittiin juuri tammikuun lopulla, joten voi vain arvailla miten tapausta olisi lopulta tulkittu, jos riita olisi ratkaistu tuomioistuimessa.
Koska Anita Whitella näytti olevan osavaltiokohtaisia aiempia tavaramerkkioikeuksia, olisi ollut mahdollista, että ilman sopimuksia Lady Antebellum ei olisi voinut käyttää uutta nimeään koko USA:n alueella.
Kenellä on oikeus nimeen bändin lopetettua tai jäsenten erotessa?
Bändin nimen omistuksesta voidaan sopia bändin jäsenten välisellä sopimuksella, jossa otetaan kantaa myös olosuhteiden muuttumiseen.
Kysymys nimen omistuksesta kuitenkin muodostuu paljon monimutkaisemmaksi, jos bändin jäsenten välillä ei ole sen hajotessa mitään juridista järjestelyä, kuten sopimusta tai immateriaalioikeudellista rekisteröintiä. Näissä tilanteissa riidan ratkaisun lopputulosta voi olla vaikea ennustaa.
Johtopäätös bändinimien suojaamisesta
Bändin asioista, kuten nimioikeuksista, huolehtiminen on tärkeää riitaisuuksien välttämiseksi. Usein tarvitaan juridinen kokonaisjärjestely, jossa ennakoidaan myös tulevaisuudessa tapahtuvia olosuhteiden muutoksia.
Tapaukset osoittavat, että oikeuden bändinimeen voi omistaa jokin aivan eri taho, joka on nimeä alun perin käyttänyt. Oikeudet voivat myös jakautua eri jäsenten kesken ja kohdistua erilaisiin tuote- ja palvelukategorioihin.
Edelleen tapaukset osoittavat, että viranomaisten ja tuomioistuimien ratkaisujen lopputulosta voi olla vaikea ennustaa. Oikeuskäytäntöä ja sitä kautta tuomioistuimen tulkintoja aiheesta ei myöskään aina ole kovin laajasti saatavilla, sillä monet tapauksista ovat lopulta päättyneet sovintoon.
Tästä syystä riitaa ennalta ehkäisevä ratkaisu eli immateriaalisesta suojauksesta ja sopimuksista huolehtiminen etukäteen on paras ratkaisu. Mikäli riita kuitenkin syntyy eikä suojauksia ja sopimuksia ole, keskeiseksi muodostuu etenkin se näyttö mikä bändinimestä ja alalla vallitsevista tavoista ja käytännöistä voidaan esittää.
