Skip to main content
Blogi

Elämme mielenkiintoisia aikoja

14.9.2022

Sisällysluettelo
    Anssi Rantanen - tapahtuman moderaattori

    Berggren Future Forum 2022 -tapahtuman moderaattori Anssi Rantanen on yrittäjä, ex-googlelainen ja kasvustrategi, joka nousi yhdeksi suomalaisen liike-elämän kysytyimmistä puhujista voitettuaan Nordic Business Forum -tapahtuman puhujakilpailun keväällä 2019. Uransa aikana Anssi on tutkinut ja saanut kokea, kuinka maailman parhaat organisaatiot toimivat niin myynnin, markkinoinnin kuin tiimihengen ja johtamisen pelikentällä. Hän jakaa oppejaan yleisöille inspiroivasti, yhdistäen tutkitun tiedon ja omakohtaiset tarinat kokonaisuudeksi, josta yleisö saa konkreettisia välineitä oman työnsä ja osaamisensa kehittämiseen.

    Mooren laki pitää huolen siitä, että teknologinen kehityskäyrä jatkaa eksponentiaalisella radallaan. Koronavirus pakotti monet yritykset lähes yhdessä yössä siirtymään etätyöskentelyyn, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja inflaatioluvut ovat suurimpia moneen kymmeneen vuoteen. Monet uskovat blockchain-teknologian ja digitaalisen hajautetun päätöksentekoelimen yleistymisen fundamentaalisesti muuttavan yhteiskunnan rakenteita tulevaisuudessa.

    Darwin sanoi aikoinaan, ettei vahvin ja älykkäin laji selviä, vaan se, joka kykenee parhaiten vastaanottamaan muutoksen.

    Näinä vaikeina aikoina uteliaisuus, avoimuus ja muutoskyky ovat sekä yksilön että yritysten kilpailuetuja.

    Edellä mainitut trendit pakottavat yrityksiä olemaan innovatiivisempia heidän arvonluontiketjuissaan. Haasteeksi usein muodostuu yritysten puutteelliset kyvyt innovoimiseen. Tästä syystä yhä useammat yritykset hakevat innovatiivisia ideoita ja ajatuksia yrityksensä ulkopuolelta.

    Hyvä esimerkki on Lego, joka on avannut tuotekehitystään yrityksen faneille. Fanit voivat ehdottaa Legolle ideoita Legon kehittämällä verkkosivulla ja jos idea kerää yli 10 000 tykkäystä, Lego ottaa tuotteen tuotekehitystiimin harkintaan. Tämän projektin myötä Lego on lanseerannut kymmeniä uusia tuotteita.

    Markkinoilla on vahva avoimen innovaation trendi ja mielestäni se käy järkeen: on mahdotonta ajatella, että yrityksillä olisi itsellään kaikki tarvittavat taidot, ideat ja kyvyt viedä yritystoimintaansa seuraavalle tasolle.

    Tämä trendi herättää myös paljon kysymyksiä: miten IP-asiat? Kuka omistaa yhteistyössä luodut innovaatiot? Miten IP-asiat kun desentralisoidut teknologiat, kuten blockchainit, yleistyvät?

    Yrittäjänä nämä kysymykset kiinnostavat minua erittäin paljon. Kaikkiin näihin ei välttämättä kuitenkaan ole vielä ratkaisuja.Tästä syystä on tärkeää kokoontua yhteen pohtimaan muun muassa näitä kysymyksiä sekä muita tärkeitä asioita. Juuri näitä syistä kannattaa osallistua Berggren Future Forumiin.

    Lue tarkemmin ohjelmasta ja ilmoittaudu mukaan virtuaalitapahtumaan. Nähdään siellä 12.10.2022! 

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.