Skip to main content
Blogi

KIINASTA TULOSSA PATENTTIEN YKKÖSMAA – LAINMUUTOS TUOMASSA PATENTINHALTIJOILLE LISÄÄ VALTAA

28.2.2019

Sisällysluettelo
    Tuomas Matila

    Kiina alkoi rakentaa patenttijärjestelmää vasta 80-luvun puolivälissä, ja jo nyt siitä on tulossa ykkösmaa immateriaalioikeuksien haltijoiden oikeuksien suojaamisessa. Vuonna 2019 voi tulla voimaan Kiinan patenttilain 4. muutos, joka tuo patentinrikkojille suurempia sakkoja, ratkaisee todisteiden keräämisongelmia riita-asioissa ja selventää verkossa tapahtuvia IP-oikeuksien loukkauksia.

    Ensimmäinen versio Kiinan patenttilaista otettiin käyttöön 1984, ja tämän jälkeen kehitys on ollut huimaa. Viimeinen muutos tehtiin 2008.

    Joulukuussa 2018 hyväksyttiin esitys 4. uudistukseksi, joka alistettiin Kiinan kansankongressin käsiteltäväksi. Muutosesitys julkaistiin 4. tammikuuta 2019.

    Yksi eniten keskustelua herättäneistä haasteista IP-riita-asioissa Kiinassa on ollut rikkojille aiemmin määrätyt pienet vahingonkorvaukset. Tähän ongelmaan puututaan 4. uudistuksessa, ainakin oikeaan suuntaan. Tahallisessa patentinloukkauksessa vahingonkorvaukset voidaan määrätä jopa viisinkertaisiksi patentinhaltijan kärsimään laskennalliseen menetykseen nähden.

    Tilanteessa, jossa patentinhaltijalle maksettavia vahingonkorvauksia ei voida määrittää, korvauksenen määrä on 100 000 yuanista (14 000 €) 5 000 000 yuaniin (650 000 €). Tällä hetkellä sakko on 10 000 yuanista (1300 €) 1 000 000 yuaniin (130 000 €). HUOM: Edellä mainittujen korvausrajojen lisäksi Kiinan tuomioistuimien myöntämät vahingonkorvaukset ovat kasvaneet viime vuosina yli 80 000 000 yuaniin (10 000 000 €) Huawein ja Samsungin välisessä oikeusjutussa.

    Muita raportoituja muutoksia ovat loukkaajan velvollisuus esittää tuomioistuimen pyynnöstä todistusaineistoa ja kirjanpitoa vahingonkorvausmäärän määrittämiseksi, sekä verkossa tapahtuva IP-loukkaus, missä verkkopalvelun tarjoajaa voidaan pitää osallisena loukkaukseen.

    On odotettavissa, että 4. lainmuutos hyväksytään tai jopa saatetaan voimaan vuoden 2019 aikana. Muutos on osa Kiinan pyrkimystä vahvistaa immateriaalioikeuksia Kiinassa ja suojata patentinhaltijoita paremmin.

    Tuomas Matila puhuu Kiinan markkinoista myös "Uutta liiketoimintaa aineettomalla omaisuudella" webinaarissaan 7.3. Lue lisää ja tule mukaan!

     

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.