Skip to main content
Blogi

Bändit ja brändit - mitä hyötyä on yhtyeen nimen tavaramerkkisuojaamisesta

3.10.2019

Sisällysluettelo
    Johanna Säteri

    Puoleeni voi kääntyä erityisesti tavaramerkkioikeudellisissa asioissa, liittyen niin tavaramerkkien suojaamiseen kuin puolustamiseenkin. Ammatillisessa mielessä innoituksen lähteitäni ovat innostavat kollegat ja asiakkaat, minkä lisäksi minua motivoi haastavat toimeksiannot ja niihin hyvien ratkaisuvaihtoehtojen löytäminen.

    Menestyvän bändin nimi ja logo voivat olla arvokkaita tunnuksia, joita myös ulkopuoliset haluavat hyödyntää tai joista voi syntyä kiistoja jopa bändin jäsenten kesken. Mitä omien oikeuksiensa suojaamiseksi voi tehdä? Entä mitä kannattaa ottaa huomioon jo bändin nimeä valittaessa, jottei vahingossa loukkaa muiden oikeuksia?

    Bändille nimeä harkitessa voi esimerkiksi tutustua bändinimirekistereihin. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tällaisilla rekistereillä ei ole juridista merkitystä esimerkiksi siinä mielessä, että rekisteriin aiemmin merkityllä bändillä olisi kielto-oikeus myöhempää samannimistä bändiä vastaan. Mahdollisia tulevia sekaannuksia ja kiistoja rekistereihin tutustumalla voi toki välttää.

    Tavaramerkki taas on nimenomaan kielto-oikeus, eli se antaa haltijalleen oikeuden kieltää muita käyttämästä elinkeinotoiminnassa samaa/samankaltaista tunnusta samoille/samankaltaisille tavaroille tai palveluille. Olennaista on, että tavaramerkki lähtökohtaisesti koskee vain sen kattamia tavaroita ja palveluita, eli mitään yleistä kielto-oikeutta bändin nimen osalta sekään ei anna. Rekisteröinnin lisäksi oikeus tavaramerkkiin voi syntyä vakiintumalla eli silloin kun se katsotaan kohderyhmässään yleisesti tunnetuksi haltijan tavaroiden tai palvelujen merkkinä.

    Suomalaisina tavaramerkkeinä on rekisteröity mm. HIM, Nightwish, Hanoi Rocks, Von Hertzen Brothers, Apulanta ja Popeda sekä EU-tavaramerkkeinä The Rasmus, Sunrise Avenue ja Stratovarius. Esimerkiksi EU-tavaramerkki nro 5296124 The Rasmus (kuvio) on rekisteröity mm. luokassa 9 CD- ja DVD-levyille, luokassa 25 vaatteille ja luokassa 41 musiikkiesityksille. Merkin haltijalla on siis oikeus kieltää muita toimijoita käyttämästä kyseistä logoa näille tavaroille ja palveluille. Kielto-oikeus koskee vain käyttöä elinkeinotoiminnassa, joten esimerkiksi fanikunnan omaan käyttöönsä tekemät paidat jäävät kiellon ulkopuolelle – vaikka tällaisen toiminnan kieltäminen tuskin on bändienkään intresseissä.

    VOIKO BÄNDIN NIMI LOUKATA MUIDEN AIEMPIA OIKEUKSIA?

    Lähtökohtaisesti tavaramerkki antaa suojaa vain sen kattamien tavaroiden ja palveluiden osalta, mikä tarkoittaa, että bändin nimeksi voisi mahdollisesti ottaa vaikka maataloustuotteelle tai autolle rekisteröidyn tuotenimen. Poikkeuksena on laajalti tunnetut tavaramerkit, jotka saavat suojaa sellaistakin myöhempää merkkiä vastaan, jota käytetään erilaisille tavaroille ja palveluille.

    Bändin logotavaramerkin sekoitettavuutta aiempaan tavaramerkkiin käsiteltiin markkinaoikeuden ratkaisussa MAO:669/18. Suomalaisen hevibändin Battle Beastin logomerkki BATTLE BEAST on rekisteröity vuonna 2015 mm. luokissa 25 vaatteille ja luokissa 32 ja 33 juomille. Virvoitusjuomavalmistaja Monster Energy Company katsoi, että merkki on sekoitettavissa sen useisiin aiempiin tavaramerkkeihin, kuten REHAB THE BEAST! ja UNLEASH THE BEAST!. Ensin Patentti- ja rekisterihallitus hylkäsi Monster Energy Companyn väitteen, samaan lopptulokseen päätyi myös markkinaoikeus. Oikeus katsoi, että merkit kattavat osittain samoja tai samankaltaisia tavaroita, mutta itse merkkien samankaltaisuuden aste on hyvin alhainen. Merkit eivät olleet siten kokonaisuutena arvioiden sekoitettavissa toisiinsa.

    MITÄ JOS BÄNDI HAJOAA JA JÄSENET HALUAVAT JATKAA OMILLAAN VANHAA, TUNNETTUA BÄNDIN NIMEÄ KÄYTTÄEN?

    Jos bändin nimi on suojattu tavaramerkillä, merkkiin liittyvät oikeudet kuuluvat rekisteriin merkitylle haltijalle tai haltijoille. Tavaramerkki voidaan myös katsoa vakiintuneeksi ilman rekisteröintiä. Avoimeksi tällöin kuitenkin jää, kenelle oikeudet tähän vakiintuneeseen tunnukseen kuuluvat – mahdollisesti kaikille bändin jäsenille yhdessä. Monet bändit toimivat omien yhtiöidensä kautta, jolloin osakassopimuksessa on järkevää sopia, mitä yhtiön osakkeille, tavaramerkeille, verkkotunnuksille ja some-tileille tapahtuu ja kuka niitä saa käyttää, jos joku osakkaista jättää yhtyeen. Vaikka bändi ei toimisi yhtiömuotoisena, oikeuksista bändin nimeen on hyvä sopia joka tapauksessa mahdollisten riitatilanteiden varalta ja rekisteröidä oikeudet oikean haltijan nimiin.

    ELI KANNATTAAKO TAVARAMERKKIREKISTERÖINTI?

    Tavaramerkki on konkreettinen rekisteröity oikeus, jonka haltijat käyvät ilmi rekisteristä. Tavaramerkki antaa myös selkeän kielto-oikeuden puuttua muiden toimintaan. Viime aikoina fyysisten levyjen myyntimäärät ovat olleet laskussa, mutta esimerkiksi paitamyynnissä voi liikkua isot rahat. Tällöin oheistuotteet kattava tavaramerkki on yksinkertainen keino puuttua oikeudettomien valmistajien tuotteisiin. Rekisteröityä tavaramerkkiä on myös helppo lisensoida muille, kuten vaikkapa panimoille bändin nimeä kantavan oluen valmistamiseksi.

    Bändin brändin rakentaminen voi olla vuosien tai vuosikymmenien prosessi, joka vaatii loputtomasti aikaa, rahaa, harjoittelua, lahjakkuutta ja voimavaroja. Lopputuloksen suojaamiseen kannattaa panostaa.

    Jos kiinnostuit aiheesta, ota yhteyttä!
    Berggren Legal, Lakimies, EU-tavaramerkkiasiamies, Johanna Säteri, johanna.sateri@berggren.fi, +358 40 577 5882

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.