Skip to main content
Blogi

Kiitos vuodesta 2020!

27.1.2021

Sisällysluettelo
    Sakari Värilä

    Luon arvoa ja energiaa, joskus uutta rytmiäkin, asiakkaideni liiketoimintaan erityisesti patenttien ja patentteihin liittyvien hankkeiden kautta mm. ohjelmistotekniikan, sähkötekniikan ja fysiikan osa-alueilla.

    Haluan kiittää upeita asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä ja luottamuksen osoituksesta myös vuonna 2020.  

    ASIAKASPALAUTE ANTAA SUUNTAVIIVAT TULEVAAN

    Asiakastyytyväisyys on meillä Berggrenillä tärkeää, siksi teetämmekin vuosittaisen asiakastyytyväisyyskyselyn aina loppuvuodesta. Kysely on tärkein yksittäinen välineemme yhteismitallisen palautteen keräämiseksi, joten myös sen painoarvo palveluidemme ja asiantuntemuksemme kehittämisessä on merkittävä. Olemme erittäin kiitollisia kaikille kyselyyn vastanneille.

    Saimme paljon positiivista palautetta mm. teknologisen, strategisen ja juridisen osaamisemme tiimoilta. Näillä alueilla osaamisemme ja palveluidemme koettiin kehittyneen entisestään. Kehityskohteeksi tunnistimme IPR:n kaupallistamisen osa-alueen, esimerkiksi myynti- ja lisensointipalvelumme, joiden sisältöön ja näkyvyyteen tulemme panostamaan tänä vuonna. NPS-suositteluindeksimme oli edelleen yli 50, eli kansainvälistä huipputasoa. Olemme nöyrän ylpeitä tästä saavutuksesta.
     

    MITÄ TOIKAAN 2020 TULLESSAAN?

    Vuosi sitten päivittelin Suomen vaatimatonta talouskasvua 2019 ja vielä vaatimattomampaa ennustetta alkaneelle vuodelle 2020! Vähänpä minä tai moni muukaan tiesi tulevasta COVID-19-pandemian aiheuttamasta globaalista kriisistä, joka pisti paitsi taloudelliset ennusteet myös todellisuuden uusiksi pitkäksi aikaa; joiltain osin varmasti pysyvämminkin.  

    Suomen talous on selvinnyt kriisistä useilla mittareilla monia muita EU-maita ja esimerkiksi Yhdysvaltoja sekä Iso-Britanniaa paremmin. Toki meidänkin taloutemme supistui, mutta keskimääräistä EU-maata vähemmän. Ensimmäisenä kriisikurimukseen joutunut Kiina on toisaalta jo siirtynyt voimakkaammalle kasvu-uralle muun maailman vielä odottaessa COVID-massarokotusten tuomaa laumasuojaa. Kriisin vaikutus on joka tapauksessa osoittautunut voimakkaasti toimialakohtaiseksi palvelualojen, etenkin majoitus- ja ravitsemistoiminnan, kärsiessä tilanteesta kaikkein eniten, ja kiihtyneestä digitalisaatiosta eniten hyötyvän viestintä- ja informaatioalan pärjätessä parhaiten. 


    Tunnelin päässä on aina valoa

    Aiempien kriisiaikojen tapaan IPR-toiminta on - asiakaskuntaamme peilaten – pysynyt COVID-19-pandemiankin aikana aktiivisena toimialasta lähes riippumatta, mikä on osoitus asiakaskuntamme yhteisestä uskosta valoisampaan tulevaisuuteen. Myös laajemmat tilastot tukevat käsitystämme asiakasyritystemme ponnisteluista päästä uusilla luovilla ratkaisuilla tilanteen herraksi ja rakentaa kestävää liiketoimintaa vanhasta joskus huomattavastikin poiketen. Esim. PRH vastaanotti vuonna 2020 muun muassa patenttihakemuksia ja kansallisia tavaramerkkihakemuksia muutamaa aiempaa vuotta selvästi enemmän. IPR-oikeuksien rekisteröintiprosesseja ei tyypillisesti aloiteta - tai kannatakaan aloittaa - vain hyvin väliaikaisten ja hetkellisesti hyödyllisten hengentuotosten suojaamiseksi. Lisääntynyt IPR-oikeuksien rekisteröintitoiminta todistaakin sen puolesta, että kriisin siivittämänä syntyneiden runsaslukuisten ideoiden arvioidaan kantavan pitkälle tulevaisuuteen.  


    Berggrenillä tapahtunutta ja tulevaa

    Me Berggrenillä pyrimme edistämään paitsi omien asiakkaidemme myös yhteiskunnan yleisten liiketoiminta- ja IPR-tavoitteiden saavuttamista laadukkaampia palveluja tuottamalla sekä ajankohtaisista IPR-asioista tiedottamalla. Toimeksiantojen hoitamisen lisäksi järjestimme vuonna 2020 kaikille halukkaille yli 20 ilmaista asiantuntijawebinaaria IPR:n ja juridiikan teemoista. Julkaisimme yli 70 blogia sekä pidimme yli 20 live-keskusteluohjelmaa kansainvälisten vieraiden kanssa. 

    Kehitimme palvelutarjoamaamme esimerkiksi IPR-salkunhallinnan ja IPR-käytäntöjen optimointia, Keksintömetsästys™ -palvelumme virtuaalista toteutusta sekä IPR-oikeuksien kansainvälistä valvontaa helpottaviin ratkaisuihimme viitaten.

    Tapahtuma- ja sisällöntuotantomme säilyy yhtenä tekemisemme avaintekijänä myös vuonna 2021. Palveluiden kehittäminen ei saa loppua koskaan, vaan tavoitteenamme on luoda aina paras mahdollinen versio palveluistamme tunnistettuja asiakastarpeita vastaamaan palveluiden  hinta-laatu-suhdetta ja digitaalisten kanavien tarjoamia mahdollisuuksia unohtamatta. Tulemme tiedottamaan uudistuksistamme ja tapahtumistamme paitsi uutiskirjeiden myös sosiaalisen median ja nettisivujemme kautta, joten ”stay tuned”!  

    Toivotamme sinulle ja yrityksellesi inspiroivaa, menestyksekästä toipumisen, kasvun ja ennen kaikkea terveyden vuotta 2021! 

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.