Skip to main content
Blogi

Tavaramerkin rekisteröinnin esteiden selvittäminen

1.6.2021

Sisällysluettelo
    Enni Kukkasniemi

    Avustan asiakkaita erityisesti brändien suojaamiseen, ylläpitämiseen ja puolustamiseen liittyvissä asioissa. Intohimoni on asiakkaan brändin kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja tukena oleminen brändin elinkaaren kaikissa vaiheissa.

    Harkitsetko uuden tuotenimen suojaamista tavaramerkillä tai oletko kenties suunnittelemassa kokonaan uutta brändiä? Tavaramerkin rekisteröinnin esteiden selvittäminen on yksi rekisteröintiprosessin ensimmäisistä ja tärkeimmistä vaiheista heti uuden tavaramerkin ideoimisen yhteydessä. Tätä selvitystä kutsutaan ennakkotutkimukseksi. Huolellisesti suunnitellulla ja toteutetulla ennakkotutkimuksella voidaan merkittävästi pienentää hakemusprosessin myöhempiin vaiheisiin ja tavaramerkin käyttöönottoon liittyviä riskejä.

    Tavaramerkin rekisteröinnin kaksi keskeisintä edellytystä ovat erottamiskyky ja se, ettei merkki ole sekoitettavissa aiempiin oikeuksiin. Erottamiskykyinen merkki erottaa sillä tarjotut tavarat ja palvelut muiden elinkeinonharjoittajien tavaroista ja palveluista. Toteuttaakseen tämän tehtävä, merkki ei saa olla tavaroita tai palveluja kuvaileva, eikä se saa olla tavaran tai palvelun yleiskielinen nimitys. Ennakkotutkimuksessa otetaan siis kantaa (1) merkin erottamiskykyyn suhteessa sen kattamiin tavaroihin ja palveluihin sekä (2) kartoitetaan aiempia identtisiä ja samankaltaisia oikeuksia, jotka voisivat olla esteenä merkin käytölle tai rekisteröinnille.

    Alle on listattu neljä keskeisintä ennakkotutkimuksella saavuttamaasi hyötyä.

    1. Hallitse kustannuksia

    Odottamattomat erottamiskykyä tai sekaannusvaaraa koskevat välipäätökset tai aiempien oikeuksien haltijoiden tekemät väitteet saattavat nostaa hakemusprosessin kokonaiskustannukset suuriksi ja mahdollisesti estää rekisteröinnin lopulta kokonaan. Tätä riskiä voidaan kuitenkin merkittävästi pienentää tunnistamalla mahdolliset esteet etukäteen ja välttämällä näin sellaisten hakemusten tekemisen, joihin liittyy huomattava riski ylimääräisistä kustannuksista tai koko hakemuksen hylkäämisestä.

    2. Kohdista investoinnit järkevästi

    Jos ajoissa tehdyn tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että merkki loukkaisi kolmannen osapuolen oikeutta, voidaan pyrkiä neuvottelemalla pääsemään sovintoon merkinhaltijan kanssa. Jos suostumusta ei saada, eikä merkki olisi näin ollen käytettävissä rekisteröimättömänäkään, uuden merkin ideoiminen on välttämätöntä. Tämä vaatii jälleen investointeja kehitystyöhön, merkin tunnetuksi tekemiseen ja mahdolliseen uuteen hakemusprosessiin. Hyvissä ajoin ennen tuotteen lanseerausta tehdyt ennakkotutkimukset auttavat siten resurssien kohdistamisessa sellaisiin merkkeihin, joilla on tavaramerkkioikeudellisesti potentiaalia menestyä.

    3. Hyödy tarpeitasi vastaavista tutkimustuloksista

    Parhaan hyödyn ennakkotutkimuksesta saat juuri sinun tarpeisiisi suunnitellulla tutkimuksella, jolloin tutkimustulokset palvelevat päätöksentekoprosessiasi mahdollisimman tehokkaasti. Haku voidaan ensinnäkin tehdä niin sanamerkille kuin logolle. Toiseksi tutkimuksessa otetaan huomioon tutkimuksen kohteena olevan merkkisi kanssa samalle tai samankaltaiselle toimialalle sijoittuvat aiemmat oikeudet. Kolmanneksi tutkimus kohdistetaan liiketoimintasi kannalta merkitykselliselle markkina-alueelle. Tässä vaiheessa on tärkeää ottaa huomioon nykyisen liiketoiminnan lisäksi myös suunnitelmat mahdollisesta palveluvalikoiman lisäämisestä tai liiketoiminnan maantieteellisestä laajentamisesta.

    Lisäksi ennakkotutkimus on mahdollista toteuttaa tarpeitasi vastaavassa laajuudessa. Pikaisella knock out -haulla voidaan karsia useamman vaihtoehtoisen merkin joukosta pois sellaiset, jotka eivät selvästi täytä käytön ja rekisteröinnin asettamia vaatimuksia. Astetta laajemmalla identtisyystutkimuksella voidaan selvittää esimerkiksi tuotenimien, alabrändien tai sloganien rekisteröitävyyttä. Kattavin sekoitettavuustutkimus puolestaan soveltuu erityisesti pääbrändien tutkimiseen. Myös merkin käytettävyyttä voidaan tutkia, vaikka rekisteröinti ei olisikaan suunnitelmissa esimerkiksi merkin kuvailevuuden vuoksi.

    4. Löydä ratkaisut mahdollisiin uhkiin

    Kenties tärkein ennakkotutkimuksen tuottamista eduista on oleellisimpien uhkien tunnistaminen erittäin suuresta tietomäärästä sekä keinojen löytäminen niistä selviämiseksi. Tämä edellyttää hyvin monen eri näkökulman huomioon ottamista ja punnintaa tulosten analysoinnissa. Ennakkotutkimusraportin avulla saat kokonaiskuvan tutkittuun tavaramerkkiin mahdollisesti liittyvistä riskeistä ja suositeltavista etenemisvaihtoehdoista.

    Älä epäröi ottaa yhteyttä, mikäli kaipaat apua tavaramerkkisi rekisteröintimahdollisuuksien selvittämisessä ja hakemuksen laatimisessa – autamme mielellämme!

    Arvio tavaramerkin rekisteröinnille

    Tarjoamme sinulle mahdollisuuden arvioida tavaramerkkirekisteröinnin kustannuksia haluamallasi maantieteellisellä alueella. Kokeile laskuriamme alla olevan linkin kautta.

    Siirry hinta-arvio tavaramerkistä 24/7 -sivulle

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.