Skip to main content
Uutiset

Suomen arvostetuimmat brändit jälleen listattu

30.9.2015

Sisällysluettelo
    Berggren

    Olemme kansainvälinen täyden palvelun IPR- ja lakitoimisto. Suojaamme, kaupallistamme ja puolustamme asiakkaidemme immateriaalioikeuksia, minkä lisäksi tuemme asiakkaitamme kattavasti heidän jokapäiväisissä lakiasioissaan; sopimuksista tietosuojaan, markkinointioikeuteen, julkisiin hankintoihin ja oikeudenkäynteihin.

    Fazerin Sininen on Suomen arvostetuin brändi jo seitsemäntenä peräkkäisenä vuotena. Brändien arvostus 2015 -tutkimukseen perustuvan listan neljän kärki on pysynyt myös muilta osiltaan muuttumattomana; Fazerin Sinisen jälkeen listalta löytyvät viime vuoden tapaan Fiskars, Fazer ja Hyvää Suomesta -merkki (Joutsenlippu).

    Kärkisijojen ulkopuolella muutoksia on kuitenkin tapahtunut. Kun viime vuonna Top 10:een mahtui ainoastaan kotimaisia brändejä, tänä vuonna mukaan nousivat ulkomaisista brändeistä Lego ja Moccamaster. Kymmenen kärjen ulkopuolella listalla nousijoita olivat muun muassa Kalevala Koru, alkuperämerkki Avainlippu sekä Nokia Hakkapeliitta.

    Taloustutkimus Oy:n ja Markkinointi&Mainonta -lehden bränditutkimus toteutettiin tänä vuonna jo 19. kerran. Kesäkuussa 2015 toteutetussa tutkimuksessa vastaajat antoivat tuntemilleen brändeille arvosanan (4–10) sen mukaan, kuinka paljon kyseistä brändiä arvostavat. Kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset, ja tutkimuksen vastausprosentti oli 40.

    Brändien arvostus 2015, TOP 10

    • Fazerin Sininen
    • Fiskars
    • Fazer
    • Hyvää Suomesta -merkki (Joutsenlippu)
    • Lego
    • Arabia
    • Iittala
    • Moccamaster
    • Abloy
    • Joutsenmerkki

    Lähteet:
    Markkinointi&Mainonta-lehti
    Taloustutkimus
    Taloustutkimuksen uutiskirje 10/2015
    Taloustutkimuksen uutiskirje 7/2014

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.