Skip to main content
Uutiset

Tavaramerkkilain osittaisuudistus 1.9.2016 tuo muutoksia tavaramerkin ja erottamiskyvyn määritelmiin

31.8.2016

Sisällysluettelo
    Berggren

    Olemme kansainvälinen täyden palvelun IPR- ja lakitoimisto. Suojaamme, kaupallistamme ja puolustamme asiakkaidemme immateriaalioikeuksia, minkä lisäksi tuemme asiakkaitamme kattavasti heidän jokapäiväisissä lakiasioissaan; sopimuksista tietosuojaan, markkinointioikeuteen, julkisiin hankintoihin ja oikeudenkäynteihin.

    Tavaramerkkilaki uudistuu osittain 1.9.2016. Tavoitteena uudistuksessa on ollut lain saattaminen ajan tasalle EU-lainsäädännön ja oikeuskäytännön kanssa.

    Muutokset koskevat muun muassa lain soveltamisalaa, tavaramerkin määritelmää ja erottamiskyvyn määritelmää. Lakiin on lisätty erilliset säännökset suojan sisällöstä ja rajoituksista. Esimerkiksi tavaramerkin yksinoikeuden osalta osittaisuudistukseen sisältyy se merkittävä muutos, että sekoitettavuuden käsite korvataan sekaannusvaaran käsitteellä, jonka merkitystä selvennetään ”mielleyhtymän vaaran” suuntaan. Lisäksi on täsmennetty säännöksiä, jotka koskevat kansainvälisen tavaramerkkirekisteröinnen johdosta tehtävien väitteiden käsittelyä.

    tm-lakimuutos

    Ota yhteyttä Berggrenin asiantuntijoihin lakimuutoksen käytännön vaikutuksista.

    Laki tavaramerkkilain muutoksesta löytyy kokonaisuudessaan Finlexin sivuilta: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20160616

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.