Skip to main content
Uutiset

Vuoden Brändinrakentajan Finlaysonin housebrändi ja lanseeraukset puhuvat samaa kieltä

21.9.2015

Sisällysluettelo
    Berggren

    Olemme kansainvälinen täyden palvelun IPR- ja lakitoimisto. Suojaamme, kaupallistamme ja puolustamme asiakkaidemme immateriaalioikeuksia, minkä lisäksi tuemme asiakkaitamme kattavasti heidän jokapäiväisissä lakiasioissaan; sopimuksista tietosuojaan, markkinointioikeuteen, julkisiin hankintoihin ja oikeudenkäynteihin.

    Vuoden Brändinrakentaja -tunnustuksen on tänä vuonna saanut Finlayson. Yritystä IPR-näkökulmasta arvioineen Berggrenin mukaan Finlayson on vaalinut housebrändin ympärille rakentuvaa tavaramerkkiportfoliotaan hyvin ja onnistunut yhdistämään siinä ennakkoluulottomuuden ja perinteet. Yrityksen brändin arvo kasvattaa johdonmukaisesti liiketoiminnan arvoa.

    Vuoden Brändinrakentajaksi valittiin 15.9. Mainontapäivässä suomalainen, markkinoilla jo lähes 200 vuotta toiminut tekstiiliyritys Finlayson. Viimeisin vuosi on ollut Finlaysonille onnistuneen brändiuudistuksen ja kaupallisesti menestyneiden lanseerausten vuosi. Ajoittain ”uinumaan” painunut brändi on nyt herätetty, perinteitä ja historiaa kekseliäästi yhdistäen - kiitos uusien luotsaajien, Jukka Kurttilan, Petri Pesosen ja Risto Voutilaisen.

    finlayson.ajatus-900x329

    Brändin ydinelementit suojattu sana- ja kuviomerkkeinä

    Mainostajien Liiton mukaan Finlayson rakentaa brändiään suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti. Brändistrategia on paljon muutakin kuin yrityksen ilme ja tunnuslause: se on luovia tekoja ja toimintaa, jotka toteuttavat yrityksen liiketoimintastrategiaa myös arjessa. Yritys on saanut paljon uutta aikaan lyhyessä ajassa.

    Tuttuun tapaan Vuoden Brändinrakentaja -ehdokkaiden tavaramerkinhallintaa ja aineettomien oikeuksien hyödyntämistä arvioinut Berggren Oy Ab antaa Finlaysonille kiitosta siitä, että erottamiskykyinen brändi on suojattu tavaramerkeillä asianmukaisesti. Brändiä rakennetaan housebrändi FINLAYSON edellä.

    -Finlaysonin tunnukset on suojattu EU-tavaramerkkinä, sanana ja kuviona. Lisäksi yrityksen tunnuslause Maailman ja ihmisen väliin mahtuu jotain pehmeää on Suomessa rekisteröity sanatavaramerkkinä, IPR-lakimies Paula Sailas toteaa.

    Sanat ja teot kohtaavat

    Se, missä Finlayson on Paula Sailaksen mukaan erityisen hyvin onnistunut, on brändin kekseliäs ja ketterä rakentaminen digitaalisissa kanavissa. Tavaramerkkien ja aineettomien oikeuksien näkökulmasta tärkeää on niiden säännöllinen ja oikeaoppinen käyttö.

    - Finlayson osallistaa markkinointiin hyvin myös kuluttajat, jotka ovat tänä päivänä keskeisessä roolissa kehittämässä brändimielikuvaa, Sailas toteaa.

    Eri kanavien ja verkostojen kekseliäs hyödyntäminen näkyy myös kansainvälisillä markkinoilla. Vuonna 2014 lanseeratun Tom of Finland -tuotemalliston myynti ulkomaille lähti muutamassa kuukaudessa vauhtiin 31 maassa avatun verkkokaupan ja huolellisesti rakennettujen markkinointiverkostojen kautta. Finlayson kasvattaa tuotteidensa tunnettuutta nyt erityisesti Länsi-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasian markkinoilla.

    Tehokas brändinrakennus edellyttää brändistrategiaa, jota on helppo toimeenpanna ja johon on vaivatonta osallistaa.

    - Finlaysonilla on selkeästi brändistrategia, joka nivoo näitä kaikkia liiketoiminnalle tärkeitä asioita yhteen. Hyvä brändi syntyy yhdistämällä tuotekehityksen asiakaspalveluun ja ne myyntiin ja markkinointiin, halutun brändistrategian mukaisesti, Sailas toteaa.

    -Kansainvälistymisessä hyvää brändiä ja siihen liittyvää tavaramerkkiportfoliota voi hyödyntää tehokkaasti myös lisensoinnissa, hän lisää.

    Aiemmin Vuoden Brändinrakentaja -tunnustuksen ovat saaneet mm. DNA, Raision Elovena, Fiskars, Sinituote ja Sinebrychoffin olutmerkki Karhu.

    Kuva: Finlaysonin kuvapankki

    Lue myös uutinen Mainostajien Liiton sivuilta täältä

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.