Skip to main content
Blogi

Tutustu patentteja koskevien väite- ja valituskäsittelyiden hoitamiseen erikoistuneeseen asiantuntijaryhmäämme

12.4.2022

Sisällysluettelo
    Timo Pursiainen

    Minulla on vahva kokemus erilaisista keksintöjen arviointiin liittyvistä toimenpiteistä, patentin suojapiiriä koskevista analyyseistä sekä IPR-strategian suunnittelusta.

    Patentin saaminen on sinällään merkittävä asia ja on edellyttänyt huomattavaa panostusta hakemusprosessiin. Patentin mahdollistama kielto-oikeus voi osoittautua merkittäväksi kilpailueduksi. Näin ollen kilpailijoilla voi olla suuri intressi pyrkiä mitätöimään patentti, jotta se ei olisi esteenä heidän liiketoiminnalleen. Toisaalta tilanteissa, jossa kilpailijalle myönnetty patentti haittaa omaa liiketoimintaa, voi olla tärkeää pyrkiä mitätöimään tällainen patentti. Lisäksi väite voi toisinaan olla keino suostutella toista osapuolta neuvottelupöytään sopimaan asiasta.

    Myönnettyä patenttia vastaan voidaan tietyn määräajan kuluessa tehdä väite, jossa esitetään perustelut sille, miksi patenttia ei olisi tullut myöntää. On selvää, että tällaiseen väitekäsittelyyn on syytä panostaa, oli kyseessä sitten oman patentin puolustaminen tai kilpailijan patentin kumoaminen. Väitteet ja väitevalitukset ovat patenttihakemusten jatkumoa tilanteissa, joissa kolmas osapuoli pyrkii mitätöimään myönnetyn patentin. Tällöin tarvitaan erityistä osaamista ja kokemusta siitä, miten väite- ja valitusasioissa tulee toimia parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tämä pätee niin puolustavaan osapuoleen kuin väitteen tehneeseen osapuoleen.

    Patentteihin liittyvien väite- sekä valituskäsittelyjen tehokasta hoitamista varten sekä parhaiden käytäntöjen jakamiseksi meillä on asiantuntijaryhmä, jossa toimii väitteisiin ja valituksiin perehtyneitä, erittäin kokeneita patenttiasiamiehiä ja lakimiehiä. Tässä asiantuntijaryhmässä korostuu Berggrenin laaja-alainen asiantuntijuus eri tekniikan alueilta ja korkea laatutaso myös väiteasioiden ja väitevalitusasioiden hoitamisessa. Erityisesti monimutkaisissa tapauksissa useamman henkilön työryhmä pystyy toimimaan tehokkaammin ja tuloksellisemmin kuin mihin yksi henkilö käytännössä pystyisi. Myös suullisissa käsittelyissä, joissa asiat etenevät usein nopeastikin, useamman henkilön muodostaman työryhmän käyttäminen voi olla tarkoituksenmukaista, koska useampi asiaan perehtynyt asiantuntija pystyy täydentämään toisiaan ja reagoimaan yllättäviinkin tilanteisiin nopeammin.

    Asiantuntijaryhmässämme on tällä hetkellä 15 eurooppapatenttiasiamiestä ja kolme IPR-lakimiestä. Ryhmään toimintaa koordinoi Timo Pursiainen. Timo on kokenut patentinloukkaustapausten asiantuntija ja on osallistunut lukuisten riitatapausten hoitamiseen.

    Jos patentti vaatii puolustamistoimenpiteitä tai haluat käynnistää väiteprosessin olemassa olevaa toisen yrityksen patenttia vastaan, ota yhteyttä Timoon tai yrityksellenne nimettyyn Berggrenin yhteyshenkilöön.

    LISÄTIETOJA:
    Timo Pursiainen, Eurooppapatenttiasiamies
    +358 40 569 1380
    timo.pursiainen@berggren.fi 

    Pysy ajan tasalla IPR-uutisista

    Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uusimmat artikkelit.